Luin eräs ilta opintoihini liittyen yhteiskuntatieteilijä Marja-Liisa Mankan kirjaa Työrauhanjulistus. Etsin tietoa työnsuunnittelusta. Samaan aikaan lupauduin kirjoittamaan SPOn blogiin kirjaamisesta. Pohdin omaa 30-vuotista työuraani ja mitä ajatuksia se kirjaamisen saralta herättää. Olkoon tämä vaikka keskustelunavaus aiheen tiimoilta, koska tähän minun pohdintaan ei mahdu kuin ripaus.

Kirjaaminen on ollut aina haasteellinen ja monitahoinen aihe, sitä on kehitetty runsaasti eri menetelmin ja se tulee varmasti kehittymään digitalisoituvan yhteiskunnan mukana.  Laadukas kirjaaminen muun muassa pohjaa voimassa oleviin lainsäädäntöihin ja  kriteereihin; lisää potilasturvallisuutta ja antaa meille asiantuntijoille juridista suojaa sekä  helpottaa moniammatillista yhteistyötä; se on asiakaslähtöistä ja toimintakykyä kuvaavaa; pitää sisällään suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja arvioinnin; sen tarkoitus on tuottaa korrektia ja hyvällä suomenkielellä tuotettua tietoa.

Palveluohjauksenkin piirissä toimii useamman eri koulutuksen saaneita asiantuntijoita ja se kirjava joukko on suuri rikkaus. Kokemukseni on, että kirjaamisen taidotkin voivat olla hyvinkin kirjavia ja joskus on jäänyt mielikuva, että tekstistä ei tule asiakkaan kokonaiskuva selkeästi esille; on vain listaus toimenpiteitä tai lyhyt yhteenveto fraasein, mutta mitä sitä ennen tapahtui? Diagnosointi ja puutteiden luettelointi on helpompaa, mutta se jäljellä olevan toimintakyvyn kuvaaminen on usein haasteellista ja keinojakin on useita sen mittaamiseksi.  Havainnoimmeko itse vai kirjaammeko asiakkaan näkökannan, miten erotamme sen kirjauksessa selkeästi ja kenelle kirjoitamme?

Dokumentoidun tiedon tulee antaa selkeä kuva asiakkaasta lukipa sitä kuka tahansa, millä koulutuksella tahansa. Asiakkaan palvelukokonaisuudessa olevat työntekijät vaihtuvat ja sama asiakas on usein monen palvelun piirissä. Parhaillaan teksti on, kun siitä saa kertalukemalla kokonaiskuvan, ei jää tulkinnan varaa fraasien tai ympäripyöreiden kommenttien vuoksi. Olemmeko tarkemmin miettineet mitä se teksti todellisuudessa lukijalle kertoo, antaako se esimerkiksi tarvittavan tiedon oikea-aikaisia päätöksiä varten? Eräs kuntoutuja sanoi arviointikäynnin jälkeen ”On luottavainen mieli, kun huomasitte mistä täällä meillä kotona on todella kyse...”.

Työfysioterapeuttina pääsin osallistumaan työyhteisöjen työhyvinvointisuunnitelmien tekemiseen ja yksi alue siellä on laajan kokonaisuuden käsittävä ergonomia. Silmiini osui taannoin käsite kognitiivinen ergonomia TTLn sivujen kautta. Kognitiivinen ergonomia tarkoittaa, että työssä on huomioitu ihmisen tiedonkäsittelyn kyvyt, meidän täytyisi ymmärtää ihmisen rajallisuus ja tiedostaa kuormitustekijät.  Kognitiivisen ergonomian tavoitteena onkin luoda tehokkuutta, sujuvuutta, työturvallisuuta ja -hyvinvointia.  Eli huomio työympäristöön ja käyttöjärjestelmiin. Tutustuessani aiheeseen, tajusin että juuri tämä on se asia, mikä omaa työskentelyäni -nimenomaan sitä sujuvaa kirjoittamista- on eniten kuormittanut. Oli päiviä, ettei mikään tuntunut menevän kuin sen vaikeimman kautta ja asioita oli pakostakin siirrettävä seuraaville päiville, myönnetään että joskus jotain unohtuikin.

Palveluohjaus on osa moniammatillista asinatuntijuutta ja työtehtävät voivat integroitua samaan tilaan. Esimerkiksi lähekkäin voi työskennellä lukuisia ihmisiä vaikka työnkuvat voivat poiketa suurestikin toisistaan. Asiantuntijuus tarkoittaa myös monisäikeistä suunnittelutyötä, jonka tuloksena saamme aikaiseksi sen loogisen yhteenvedon asiakkaan tarpeista ja tarjolla olevista mahdollisuuksista. Tarvitsemme siihen  keskeytymätöntä työaikaa. Kuulostaako tutulle se taustahäly tai oveen koputukset, kenties selkäsi takana on kulkureitti jonnekin? Puhelin soi tai käytettävä ohjelma ei toimi kunnolla ja joudut odottamaan IT-tukea?  Kognitiivisesti kuormittavista työoloista on tehty useita tutkimuksia ja niissä kerrotaan, että esimerkiksi keskeytyvistä tehtävistä jää hoitamatta sen päivän aikana viidesosa ja psykososiaalisesti kuormittava työ on yhteydessä oppimisen ja muistamisen ongelmiin.

Esille ottamani asiat ovat äkkiseltään kaksi täysin eri asiaa, mutta jos tarkastellaan mistä se oman työn sisältö koostuu, niin ihan tuttuja asioitahan nämä ovat ja peilaavat toisiaan.  Palveluohjausta kehitetään maassamme yhteneväiseksi ja yhteistyötä tehdään eri hankkeiden kautta,  mutta voisimmeko vielä tehostaa olemassaolevien resurssien käyttöä ihan siellä omassa työyhteisössä?

-Työniloa!

Marjo Haataja

Kuntoutuksen ohjaaja, työfysioterapeutti

28.08.18