Jotenkin minulla on se tuntuma, että nyt ollaan nuorten tukemisessa hoksahtamassa aivan vääriin uomiin tai sitten ollaan todellakin vasta löytämässä se, mikä toimii ja mikä on totta. En pidä itseäni kovinkaan poliittisena henkilönä mutta pitää myöntää, että pompahdin pystyyn, kun eräs puolue katsoi, että nuoriso-ongelmat ratkeavat sillä, että sosiaalityöntekijöille annetaan enemmän pakkotoimia käyttöön. Voiko enemmän vikaan mennä.

Muistan erään TV-ohjelman, jossa haastateltiin kahta perhekotia ylläpitävää yrittäjää. Molemmat puhuivat pakkokeinojen ylläpitämisen tarpeellisuudesta. Muuten heidän puheensa, minun silmissäni, erottuivat kuin päivä ja yö. Toinen toi ensisijaisesti esiin nuorten vaikeat ongelmat, rajoittamisen tarpeet, jne. Toinen taas sen, että ongelmien takaa aina löytyy väärin ymmärretty nuori, jolla on samanlaisia toiveita ja odotuksia elämän suhteen, kun kaikilla muillakin nuorilla.

Nuorten ongelmakäyttäytymistä voidaan siis lähestyä kahden näkökulman kautta, joko ensisijaisesti ymmärtämisen ja rakkauden kautta tai sitten rajojen laittamisen ja pakon kautta. Näiden kahden perhekodin lähestymisen ero näkyi niin selvästi yllä mainitussa televisio-ohjelmassa. Pahinta on, että molemmat kodit voivat saada jossain laatuarvioinnissa samat pisteet. Rakkaus ja ymmärrys eivät ehkä edes ole mitattavissa, vaikka moni niin toivoisi.

Asiakastyöni on minulle myös opettanut, miten väärään voidaan mennä myös silloin, jos satsataan vain ymmärtämiseen. Eräässä nuorten opiskeluun ja työelämään sijoittumiseen tähtäävässä projektissa oli ongelmana, että nuoret jatkuvasti halusivat vaihtaa opiskelusuuntausta tai työpaikkaa. Tähän suostuttiin heti ja kaikki ihmettelivät projektin heikkoja tuloksia.

Tämän projektin ongelma oli tietenkin se, ettei satsattu nuoren kohtaamiseen, ainoastaan palvelemiseen! Ilman kohtaamista ja yhteistä harkintaa ei synny tuloksia. Tässä käy samoin kuin jos kolmevuotias lapsi tuodaan supermarketin täpötäysille jugurttihyllyille ja kysytään: ”Mitä jugurttia sinä haluat, että ostamme?”. Valita osaa vasta, kun osaa harkita ja tietää valinnan seuraukset. Väärä valinta petaa aina epäonnistumiselle.

Onneksi sentään on joitakin yhteisöjä, jotka ymmärtävät jotain nuorisotyöstä. Kuulin esim., että Lausteen poikakodissa satsataan yhä enemmän perhekeskeiseen kuntoutukseen. Tässä on järkeä. Ei lähdetä siitä, että rikkoutunut osa (nuori) otetaan hoitoon ja palautetaan korjattuna.

Viime maanantain (30.11.20) Hesarissa oli todella hyvä analyysi nuorten ongelmista. Se päätyi lopputulemaan: ”Jos nuorisorikollisuus vähentyy mutta keskittyy, syyt ongelmiin käyvät yhä vähemmän rakenteellisiksi ja yhä enemmän yksilöllisiksi. Silloin vastatoimienkin pitäisi olla kohdennettuja ja yksilöllisiä.” Tämä toteamus puhuu 100 % palveluohjauksen puolesta!

Sauli Suominen

Puheenjohtaja