Osallistuin jokin aikaa sitten pedagogi ja professori Gunilla Avbyn pitämään seminaariin kriittisestä reflektiosta työssä. Seminaari oli kaikin puolin hyvä ja sain sen kautta uusia ajatuksia oppimisen ja oman asiakastyön välisestä suhteesta. Ruotsissa sosiaalityötä pyritään kehittämään nostamalla käytännön työstä esiin nousevia käsitteitä tieteellisen tarkastelun kohteeksi. Miten tiede ja teoria voisi hyödyntää käytännön työtä, on keskeinen kysymys.

Avbyn mukaan käytännön asiakastyön kehittämisessä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin emme yleensä pohdi käytännön työssä käyttämäämme taitotietoa, sen syntymekanismeja tai syy-yhteyksien olettamuksia. Tieto voi olla peräisin työpaikan yleisistä käytänteistä, muilta kollegoilta tai asiakkailta opittua. Koska näin syntynyttä tietoa ei koskaan pohdittu, ei sitä voida kyseenalaistaa eikä se näin ollen myöskään johda vaihtoehtojen pohtimiseen eikä uuden oppimiseen.

Toinen ongelma on se, ettei teoreettinen tai tutkimustieto yleensä välity asiakastyöntekijöille, tai sitä ei ainakaan käytetä pohdinnan alustana uusia käytäntöjä muodostettaessa. Yleisin tapa käyttää tutkittua tietoa, on silloin kun se vahvistaa jo aikaisemmin luotuja käytäntöjä ja tapoja. Avbyn mielestä meillä on siis kahdenlaisia ongelmia: Meillä on tietoa asioista, mutta tietoa ei osata hyödyntää käytännössä. Toisaalta meillä on taitoa/käytänteitä, jotka toimivat mutta kukaan ei tiedä miksi. Uuden oppiminen tarkoittaa Avbyn mukaan liian usein rutiinien ja käytänteiden omaksumista ilman kriittistä reflektiota.

Avbyn mukaan emme siis voi käyttää ja ymmärtää omassa työssämme käyttämäämme, usein hiljaista tietoa, ellemme tule tietoiseksi siitä ja miten sitä käytämme. Kun tulemme tietoiseksi työssämme käyttämistämme taidoista tai käytänteistä, avautuu se myös kriittiselle tarkastelulle, eli siitä voi oppia. Tiedostettu taito antaa myös mahdollisuuden sen hyödyntämiseen, esim. opettamalla sitä esim. nuoremmille asiakastyöntekijöille.

Avbyn mukaan oman asiakastyön kriittisen reflektion ei tarvitse olla erityisen ongelmallista. Siihen käy esim. se, että pitää päiväkirjaa omasta asiakastyöstään. Asioiden kirjaaminen pakottaa aina analysoimaan asioita ja ymmärtämään niitä syvällisemmin. Samalla tulemme tietoiseksi omista tavoistamme tehdä johtopäätöksiä ja työtä usein piilotietoisesti ohjaavista perusolettamuksista.

Avbyn havainnot ovat tärkeitä ja käyttökelpoisia palveluohjaajan työssä. Suhde ohjaajan ja asiakkaan välillä perustuu hyvään kohtaamiseen ja luottamukseen. Siihen vaikuttavat usein asiakkaan monet kokemukset erilaisten ammattiauttajien ja viranomaisten kanssa. Asiakas saattaa suhteessa tarjota ammattilaisten itsestään rakentamaa ongelmalähtöistä kuvaa. Pahimmassa tapauksessa tämä kohtaa ohjaajan stigmatisoitua kuvaa asiakkaan edustamasta diagnoosiryhmästä.

Palveluohjauksesta puuttuu selvä tieteellinen pohja. Läheinen suhde yhdistettynä yhteiskunnan tarjoamaan stigman sävyttämään kuvaan asiakkaasta voi olla vaarallinen yhdistelmä. Tästä syystä palveluohjaajan on jatkuvasti tarkasteltava ja analysoitava omaa työtään. Pitkässä juoksussa työssä ei saa pyrkiä suhteen edelleen vahvistamiseen, vaan päinvastoin siitä vapautumiseen. Tämä tapahtuu asiakkaan omaa verkostoa ja hyvin toimivia tukipalveluja vahvistamalla.

Palveluohjaaja ei voi asiakkaan oireiden pahentuessa vain todeta, että kysymyksessä on sairauden oireiden pahentuminen. Hänen tulee aina kysyä itseltään, miten ympäristöön ja asiakkaan elämään liittyvät tekijät voisivat selittään tilanteen pahentumisen.

Sauli Suominen

(Kirjoituksessa on käytetty lähteenä teosta Avby, Gunilla (2018). Att utveckla professionell expertis. Studentlitteratur AB, Lund.)