Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa hyvän puheenvuoron, jossa hän totesi monen Suomen hallituksessa istuvan ministerin tulevan sangen tavallisista perheistä. Sosiaalinen kiertokulku on Suomessa mahdollista, koska koulutus on ilmaista ja suhteellisen tasalaatuista, oli Saarikosken ajatus. Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa tilanne on toisenlainen. Koulujen taso vaihtelee suuresti ja opiskelu maksaa. ”Self made man” tyyppisiä ihmisiä ei siellä puheen tasoa laajemmin tahdo löytyä. 

Palveluohjauksen näkövinkkelistä mieleeni tulivat ne kansalaiset, jotka jäävät tämän ”jokaisesta voi tulla mitä tahansa” yhteiskunnan ulkopuolelle ja miten heitä tulisi tukea. Huomasin ajattelevani kahta eri suhtautumistapaa. Ensimmäinen perustuu sananparteen ”jokainen on oman onnensa seppä”, siis ihmisen vastuuta korostavaa ja toinen ymmärrystä korostavaan. Ihminen tarvitsee tukea, koska jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa yksilön on yhä vaikeampi löytää paikkaansa. 

Näyttäisi siltä, että kansalaisten on vaikea ymmärtää näiden molempien suhtautumistapojen perusteluja ja tarpeellisuutta. Helposti ajaudutaan jommankumman leirin kannattajiksi. Vain vastuuta korostava leiri näkee ongelman ratkaisun helpoksi, kun ihmisiltä otetaan tuki pois, he ryhtyvät aktiiveiksi ja toimeliaiksi. Näin ei kuitenkaan aina ole. Esim. edellisen hallituksen aktivointimalli kaatui siihen, etteivät työttömät suinkaan kokeneet sitä aktivoimiseksi vaan taas uudeksi työttömien kyykyttämis-- ja kontrollointimalliksi.

A -studiossa käsiteltiin julkista velkaa ja suomen taloutta uhkaavia tekijöitä. Ohjelmassa pohdittiin tärkeää tekijää, eli miten auttaa kansalaisia löytämään työtä. Eräs keskustelija pohti esim. sitä miten voidaan olettaa kansalaisten omaehtoisesti löytävän uusia kouluttautumis- ja työllistymispolkuja, kun johtotason henkilöt tarvitsevat siihen sparrausta ja koutsausta.  Toinen panelisteista totesi monen perheen tarvitsevan henkilökohtaista tukea ylisukupolvisista vaikeuksista selviytymiseen. Taisi olla kansantaloustieteilijä Sixten Korkman. 

On selvää, että tuo toinen ymmärtävä malli hyväksyy sen, että nykyiseen työttömyyteen ei löydy yhtä helppoja ratkaisuja kuin ennen.  Työttömien tilanteet ovat yksilöllisiä ja yhteiskunta monimutkaisempi. Edesmennyt tunnettu psykologi Carl Rogers totesi, että itsensä toteuttaminen on ihmiskehityksen keskeisiä päämääriä. Tämä edellyttää itseohjautuvaa yksilöä, joka on avoin erilaisille kokemuksille. Yhteiskunnan monimutkaisuus ja pirstaloituminen on tehnyt itseohjautuvuudesta yhä vaikeampaa ja uudenlaiset haasteet ja kokemukset saattavat tuntua pelottavilta ja omaa elämää uhkaavilta. Oma pelko ja yksinäisyyden tunne estää itseohjautuvuuden toteutumisen 

Tuo vanha jako vastuun tai ymmärryksen korostamiseen tulisi jo voida jättää taakse. Tulisi hyväksyä, että monimutkainen yhteiskunta tekee itseohjautuvuuden yhä vaikeammaksi. Ihmiset tarvitsevat kokonaisvaltaista tukea, jossa he eivät määrity vain työttömäksi työnhakijoiksi tai muiden leimojen kantajiksi.  

Nyky-yhteiskunnassa ihminen tarvitsee yhä useammin kokonaisvaltaista tukea. Tukea tarvitaan sekä oman yksilöllisen hyvän elämän määrittelyyn että niiden palvelujen aktivoimiseen, joita tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan. Hyvään elämään ei enää voi ajautua. Se rakentuu hyvästä itseohjautuvuudesta käsin. Palveluohjauksen perimmäisenä tavoitteena on juuri kansalaisen itseohjautuvuuden vahvistaminen.  

Sauli Suominen