Olen usein väittänyt, että palveluohjauksen ei tulisi perustua siihen mihin ryhmään asiakas meidän määritelmämme mukaan kuuluu. Tärkeämpää on selvittää, kuka tämä asiakas on ja mitä hän elämältään haluaa. Tosin jos palveluohjaajalla on kokemusta jonkun tietyn asiakasryhmän kanssa työskentelemisestä, tästä voi olla selvää hyötyä. Työtä ei kuitenkaan silloin tehdä tiettyjä vakiintuneita työtapoja käyttäen, vaan kohtaamalla jokainen asiakas omana yksilönä kunnioittaen, nöyryydellä ja tasavertaisuuteen pyrkimällä.

Tällä hetkellä nuoret ovat yhteiskunnan erityisen huomion kohteena. Se on tietysti hyvä asia. Näkyyhän yhteiskunnan eriarvoistuminen juuri tämän ryhmän kohdalla erityisen selvästi. Toiset nuoret ovat opiskelijavaihdossa eksoottisissa maissa tekemässä uraa, kun taas toiset ovat eristäytyneet omiin huoneisiinsa tietokoneidensa ääreen ja käyvät korkeintaan välillä syömässä.

Nuorten syrjäytymistä voitaisiin katsoa monien silmälasien läpi. Yksilöllisiä piirteitä korostavien silmälasien läpi näkyy mahdollisesti neuropsykiatriseksi määriteltävä oman toiminnanohjauksen vaikeus, hoitamattomat lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet, heikkolahjaisuus, jne. Yhteiskunnallisten silmälasien läpi näkyy monimutkaistuva yhteiskunta, pirstaleiset hyvinvointipalvelut, rikkoutuneet sosiaaliset verkostot, jne. Historiaa painottavien lasien läpi näkyvät mahdolliset ylisukupolvisten ongelmien periytyminen.

Juuriongelma näyttää olevan tämän päivän muotisana. Kun mietin yllä lueteltuja syitä nuorten kohtaamiin vaikeuksiin, on yleensä miltei mahdotonta määrittää jotain tiettyä juurisyytä. Kysymys on yleensä haavoittuvuudesta ja riskien kumuloitumisesta, esim. jo lapsuudessa koettu ulkopuolisuuden kokemus, kiusaaminen koulussa ja siitä seuraava eristäytyminen. Arvostani psykiatri Michael Rutter onkin osuvasti todennut, että mielenterveyspalveluja tai neuropsykiatrisia palveluja ei tulisi rakentaa diagnoosin vaan yksilön tarpeista lähtien ja huomioimalla se yhteisö ja yhteiskunta, jossa hän elää. Ongelmanmäärittelyä ei siis nähdäkseni tarvita, vaan kohtaamista tässä ja nyt -periaatteella.

Monet tahot rahoittavat ja tuottavat tällä hetkellä nuorisolle suuntautuvia palveluja. Voisi puhua jopa jonkinlaisesta runsauden pulasta. Palveluita löytyy vaikka minkälaisiin tarpeisiin. Monet nuorten palvelut toimivat todella hyvin. Työntekijät menevät mukaan nuorten arkeen, ovat käytettävissä joustavasti, työtä tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti ja hänen lähtökohdistaan. Samalla pidetään kiinni siitä kaikkein oleellisemmasta, tärkeintä ei ole eteneminen, vaan luottamusta ja toivoa ylläpitävän suhteen luominen. Kun suhde kantaa ja toivoa ja luottamusta on syntynyt, voidaan edetä vaikka ongelmien selvittämiseen, jos asiakas sitä toivoo.

Valitettavasti on myös aivan toisenlaisia nuorisotyön projekteja. Tärkeintä niissä näyttää olevan palveluiden tuottaminen syrjäytyneille nuorille. Nuorelle tarjotaan sitä ja sitten kun hän ei oikein sitoudu tarjotaan tätä. Nuoresta muodostuu palveluiden kohdeasiakas. Kun palvelut eivät ota onnistuakseen todetaankin sitten, että hänen tilanteensa oli sitten liian vaikea. Myös nuori kokee epäonnistuneensa ja on vielä heikommissa kantimissa kuin ennen palveluja.

Suhteen luominen nuoreen on siis kaikkein tärkeinä. Se on myös kaikkein vaikein asia, koska nuorella on usein monia kokemuksia liian lyhyiksi ta epäluotettaviksi muodostuneista suhteista. Siksi nuorien kanssa tapahtuva työ tulee perustua epävarmuuden sietämiseen. Mukaan mennään nuoren ehdoilla eikä houkuttelemalla nuori heti meidän systeemilähtöisiin palveluihin. Työtä tehdään heti 100% panoksella tarjoamalla suhdetta, jonka kautta voi saavuttaa jotain uutta ja hyvää. Vähin mitä voi vatia on, ettei työ ainakaan johtaisi nuoren tilanteen huonontumiseen.

Sauli Suominen