Viime viikolla saimme lehdestä lukea, että väkivaltaisen käyttäytymisen geneettinen yhteys on löydetty. Kun artikkeliin tutustui lähemmin, selvisi kuitenkin, että geneettisen yhteyden selitysarvo on kovin pieni.

Geneettisen yhteyden korostaminen on osa suurempaa valtavirtaa, jossa käyttäytymistä selitetään geenien kautta. Sosiologit kutsuvat ilmiötä genetisaatioksi. Laajemmin tämä liittyy tendenssiin, jossa käyttäytyminen yritetään selittää biologian kautta tai yksinkertaisen syyseuraus -malliin nojautuen.

Yllämainitulla ei olisi suurtakaan merkitystä, ellei se suoraan vaikuttaisi tapaamme suhtautua ongelmalliseen käyttäytymiseen. Oireiden kantajaksi nimetty henkilö saattaa suhtautua oireisiin pelon sekaisin tuntein arvellen, ettei pysty vaikuttamaan omaan käyttäytymiseen. Samoin ongelmista kärsivän lapsen vanhemmat saattavat nostaa kädet pystyyn, kun lapsi saa raivonpuuskan. Lapsi oppii näin pelkäämään omia tunteitaan, joita kukaan ei voi hallita.

Ongelmien määrittäminen biologiseksi voi myös johtaa siihen, että ongelmaa hoidetaan ensisijaisesti lääkkein ja näin ollen oireisen yhteys sosiaaliseen ympäristöön jää huomioimatta.

Jouduin oman tutkimukseni ja julkaisemieni tieteellisten artikkelien kautta tutustumaan käyttäytymisen geneettisiin yhteyksiin. On selvä, että kaikilla monimutkaisilla käyttäytymispiirteillä on myös geneettinen tausta, niin negatiivisina kuin positiivisina pidettyjen käyttäytymismuotojen kohdalla. Geneettinen yhteys ei siis tarkoita, että tietty käyttäytyminen olisi sairauden merkki. Käyttäytymisen määrittämisestä sairaudeksi huolehdimme me ihmiset, eivät geenit.

Geneettinen yhteys ei vapauta ihmistä vastuusta tai vapaan tahdon harjoittamisesta. Jos uskomme, että emme voi vaikuttaa omaan tai lapsemme käyttäytymisen, piilee siinä suuri vaara. Geenit nähdään silloin predestinoivina, ihmisen käyttäytymiseen pakonomaisesti vaikuttavina.

Suoraan sairauteen johtavia geeniyhteyksiä on. Ne edustavat kuitenkin kovin pientä osaa kaikista sairauksista. Käyttäytymisen geneettinen yhteys on yleensä polygeneettistä, eli siihen vaikuttavat usean geenin ja ympäristön yhteisvaikutus. Suurin osa ihmiskunnan yksilöistä kantaa riskigeenejä. Hyvässä ympäristössä ne tuovat luovuutta ja uutta ajattelua. Huonossa ympäristössä niistä saattaa muodostua ongelmia.

Palveluohjauksessa pitää ymmärtää, etteivät asiakkaan käyttäytymistä ohjaa geenit, vaan hyvä ja kannustava suhde. Myös hyvin vaikeassa elämäntilanteessa elävät ihmiset voivat selvitä tilanteestaan ja viettää hyvän elämän. Siihen vaikuttavat ihmisen hyvät suhteet ja mahdollisesti uudessa suotuisassa tilanteessa aktivoituvat hyvät geenit. Jos palveluohjaussuhteessa epätoivo on päällimmäisenä, asiakkaan selviytymistä selittää paremmin tuon epätoivon luoma kielteinen käsikirja kuin asiakkaan biologinen konstituutio. Eli huolehdi siitä, että toivo on läsnä asiakassuhteessa!

Sauli Suominen